Hankkeen ensiaskeleet kiinnostavat

Virallisesti hanketoiminta aloittaa maaliskuussa, mutta jo nyt hanke ja sen pohjalla toimivan väitöskirjatutkimuksen julkaisu on ehtinyt herättää mukavasti mielenkiintoa ja yhteistyötiedustelujakin on tullut useammasta suunnasta.

Hankkeen alkutaival saattaakin näyttäytyä ulospäin hieman laahaavalta, koska hankkeen toiminnallinen jakso sijoittuu vasta ensi syksyyn. Kevään aikana tullaan tekemään paljon erilaista käytännön toteutuksen suunnittelua ja tähtäimessä on, että syksyllä suoritettavilla kolmen lukioryhmän pilottijaksoilla ja yliopiston ympäristöpedagogiikan opintojaksoilla on kaikki askelmerkit mahdollisimman valmiina. Lisäksi hankkeen pohjalla toimivaan tutkimukseen liittyvää julkaisutoimintaa aloitellaan heti ja kirjoitusvaihe sijoittuu vahvemmin keväälle, koska syksyllä on sitten kädet täynnä em. käytännön työtä ja uuden tutkimusmateriaalin hankkimista.

Kirjoitellaan saavutuksista ja yhteistyökuvioista kuitenkin enemmän sitä mukaan, kun asiat etenee – ja kunhan saadaan hanke ensin käyntiin 😉

-Kimmo