Pilotit

Lukiopilotti

Lukion uusiin 2021 voimaan tuleviin opetussuunnitelmiin tulee paikallisesti räätälöitäviä opintomoduuleita, jotka muodostavat yhdessä opintojaksokokonaisuuksia. Näissä mahdollistuu myös yli oppiainerajojen tapahtuva yhteisopetus. Hankkeen pilotissa kehitetään poikkitieteellisesti ympäristöaiheita yhdistävien oppiaiheiden moduuleihin kriittistä ajattelua ja argumentaatiota kehittäviä opetusmenetelmiä ja -sisältöä. Pilotin toteutuspaikkana toimii Lempäälän lukio, joka on dynaaminen ja uudistusmyönteinen normaali keskisuuri päivälukio ja pilottiin osallistuu n. 100-150 lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa.

Pilotin menetelmät pitävät sisällään yksittäisiä harjoituksia ja työkaluja, joita voi ottaa käyttöön myös osaksi normaalisti tapahtuvaa aineenopetusta ja niitä voi soveltaa esimerkiksi spontaanisti kesken oppitunnin syntyvissä kriittistä ajattelua ja argumentaatiota edistävissä keskusteluissa. Näitä menetelmiä ovat mm. argumentaation rakennetta huomioivat keskusteluja kirjoitustaidot sekä väitöstutkimuksessa rakennetun argumentaatiotaitojen arviointityökalun käyttö, joka soveltuu niin opiskelijoiden itsereflektioon kuin suoritusten arviointiin. Menetelmien taustalle luodaan teoriapohjainen opetuskokonaisuus, joka käsittelee mm. erilaisia argumentaation tyylejä ja rakenteita sekä argumentaatiotaitojen yhteiskunnallisia merkityksiä.

Moduulissa yhdistetään maantieteen ja historian oppiaineiden ensimmäiset kurssit (GE1-Maailma muutoksessa; HI1-Ihminen ja ympäristö), joiden keskeisimpiä aiheita ovat mm. Ilmaston muutos, resurssien kestävä käyttö ja väestönkasvu. Kursseilla keskitytään sekä argumentaatiotaitoja ja ympäristöaiheita yhdistävään teoriaopiskeluun että käytännön argumentoivan keskustelun ja kirjoittamisen taitoihin.

Opettajakoulutus

Lukiopilotin jälkeen toteutetaan yliopiston monitieteelliselle Ympäristökasvatuksen perusteet -opintojaksolle workshop pohjainen opetuskokonaisuus, jonka perusteena lukiossa suoritetusta pilotista saadut kokemukset toimivat. Tämän jälkeen yliopisto-opiskelijat suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat lyhyen opetuskokonaisuuden, joka toteutetaan esimerkiksi erilaisissa teematapahtumissa tai yleissivistävässä opetuksessa. Lisäksi hankkeen menetelmiä hyödynneteään yliopiston Kasvatus kestävään tulevaisuuteen -opintojaksolla, jossa opiskelijat tarkastelevat menetelmiä myös omien pääaineiden näkökulmasta.

Materiaalit

Kaikki pilotoinnissa syntyvät menetlemät, mallit ja menetelmät dokumentoidaan ja jaetaan kaikkien vapaaseen käyttöön tämän sivuston ”Työkalupakki”-sivulle.